Viikonloppuna Tampereen Keskustorilla ja Pyynikillä käydyt beach volleyn SM-finaalit toivat Kangasalle yhden mitalin, kun LPK:n Enni Laine parinaan Raikussa mökkeilevä mutta Hämeenlinnassa asuva ja sikäläistä Lentiskerhoa edustava Isla Juselius voittivat tyttöjen 14-sarjassa pronssia. Kuudenneksi ennen finaaleja rankattu pari pelasi nousujohteisen ja rohkean turnauksen, ja onnistui pronssiottelussa voittamaan erin 2-0 ennakkoon huomattavasti kovemman helsinkiläisparin Iiris Havulinna/Miina Kojo, jolle oli turnauksen avausottelussaan hävinnyt samoin lukemin.
Yli 70 T14-sarjan SM-kiertueella pelanneen parin joukosta 8 parin finaaliturnaukseen selvitti LPK:sta tiensä myös pari Viivi Saarela/Henni Sievänen. Tytöt olivat erittäin kovassa seurassa lopulta finaalin kuudensia ja saavat ikänsä puolesta pelata samassa sarjassa vielä ensi vuonnakin.
Poikien 18-sarjassa LPK:n B-pojissa pelaava Kasper Vesanen selvitti myös parinsa Anselmi Ryypän kanssa tiensä pronssiotteluun, mutta pari sai siinä tunnustaa vastustajansa paremmakseen. Tuloksena oli kuitenkin hieno neljäs sija. Samassa sarjassa finaaliturnauksessa pelasivat myös LPK:n Severi Kolunsarka (parina Sakari Ahonen), Lauri Lahtinen ja Kendron Tüür saavuttaen sijat 7 ja 8.
Naisissa ja miehissä mestaruudet menivät ennakkosuosikeille, kun kansainvälisen tason huippuparit Jyrki Nurminen/Santeri Sirén ja LPK:ssakin pelannut Taru Lahti-Liukkonen parinsa Nina Ahtiaisen kanssa veivät kirkkaimmat mitalit.
Lisää kuvia finaaleista (kuvat: Kari Pietilä)
21.09.2023 17.27 | Lentopalloseura Kangasala Juniorit ry:n kokous |
09.09.2023 14.18 | Nuorten harrasteryhmä käynnistyy |
24.08.2023 14.13 | LPK:sta hieno edustus C-ikäisten alue-SM-turnaukseen |
17.08.2023 09.07 | Beach volleyn SM-pronssia Kangasalle! |
14.08.2023 08.39 | Häirintäyhdyshenkilö ja viestintäkoordinaattori valittu |
10.08.2023 10.10 | Junioreille ja harrastajille oma yhdistys |