Kesä toi tullessaan uuden junioreille ja harrastelentopalloilijoille pyhitetyn yhdistyksen nimeltä Lentopalloseura Kangasala Juniorit ry. Uuden yhdistyksen perustamista on pohdittu jo vuosia, mutta sanoista ei ole siirrytty tekoihin, koska yhden yhdistyksen järjestely on toiminut riittävän hyvin. Tämän vuoden aikana käydyt keskustelut useiden vastaavassa tilanteessa olleiden lentopalloseurojen kanssa kuitenkin rohkaisivat ottamaan seuraavan askeleen taustalla toimivien yhdistysten eriyttämiseksi.
Heinäkuun lopulla Lentopalloseura Kangasala ry päätti kokouksessaan valtuuttaa yhdistyksen hallituksen tukemaan juniori- ja harrastelentopallotoiminan siirtämistä uuteen yhdistykseen ja tekemään tarvittavat toimet siirron toteuttamiseksi. Päivittäisen lentopallotyön taustalla onkin tehty tehokkaasti hommia ja pääsemme aloittamaan tulevan kauden uuden yhdistyksen alaisuudessa.
Käytännön tasolla uusi yhdistys ei juurikaan näy seuran juniori- ja harrastelentopalloilijoille, mutta se antaa mahdollisuuden kehittää toimintaa tarpeidemme mukaan. Nyt myös liigajoukkuetta pyörittävällä Lentopalloseura Kangasala ry:llä on vapaammat mahdollisuudet muokata LP Kangasalan liigatoimintaa haluamaansa suuntaan.
Ulkoisesti kaikki lentopalloon liittyvä toiminta jatkaa kuin ennenkin saman LP Kangasala -seuran alaisuudessa. Kannamme samoja seuratunnuksia ja tuemme toistemme toimintaa niin että molemmat saavat yhdessä enemmän kuin saisivat yksin toimiessaan. Jatkossakin juniorit nähdään liigajoukkueen peleissä erilaisissa rooleissa aistimassa liigatunnelmaa ja liigajoukkueesta saadaan junioritoimintaan tärkeitä esikuvia. Lisäksi taustalla on monenlaista muutakin yhteistyötä, joka lopulta tähtää siihen että LP Kangasala menestyy parhaalla mahdollisella tavalla niin liiga- kuin juniorilentopalloilussa, nyt ja etenkin tulevaisuudessa.
Uuden yhdistyksen alaisuudessa toimii vanhaan malliin juniorijaosto, joka vastaa käytännön tasolla toiminnan järjestämisestä. Jaoston alaisuudessa toimii tälläkin kaudelle useita tyttöjoukkueita kaikissa juniorisarjoissa. Poikia yritetään haalia harrastuksen pariin aktiivisesti, mutta tällä hetkellä seuralla on vain kolme poikien joukkuetta. Syksyn mittaan aloitamme myös pallokoulun aloitteleville junioreille. Uutena kasvavana ryhmänä on aloittelevat 12-16 -vuotiaat nuoret, joille yritämme kuumeisesti keksiä sopivaa ryhmää. Ottakaa siis tämä viesti myös pyyntönä kuulostella lähipiiristä ja hieman vanhemmista junioreista, jos jostain löytyy innokkaita vetäjiä mahdolliselle aloittavien nuorten harrasteporukalle.
Toivomme kaikille iloista ja menestyksekästä kautta 2023-2024.
#YHES
Niilo Neilimo
Puheenjohtaja, Lentopalloseura Kangasala Juniorit ry
Jarkko Laine
Puheenjohtaja, Lentopalloseura Kangasala ry
14.07.2024 10.15 | kausi 2024-2025 lähestyy |
18.06.2024 08.50 | Jäsenrekisteri siirtyy Suomisporttiin |
13.06.2024 20.02 | Junnubiitsiä Vesaniemessä |
13.06.2024 19.49 | Kiitos Kannustuksesta PowerCupiin 2024! |
04.05.2024 13.49 | Tutustumistunti aloittaville pikkujunnuille 13.5. |
25.04.2024 19.38 | Kausi paketissa, katseet kohti seuraavaa |