LPK:n B-pojat matkasivat Oulunsaloon pelaamaan ensimmäistä valtakunnallista poolikierrosta. Kyseessä oli A-pooli ja vastassa siellä isäntäjoukkue Oulunsalon Vasama, Vaasan Kiisto ja Puijo-Volley Kuopiosta. Pojat lähtivät reissuun junalla jo perjantaina ja olivat yötä Oulussa kunnon hotellissa, josta siirtyivät taksilla Oulunsalon puolelle.
Aamulla ensiksi vastaan asettui PuWo. Kuten niin monesti ennenkin, niin LPK:n ensimmäinen peli ei tälläkään kertaa ollut se turnauksen paras, koska koko joukkueen yhteisiä treenejä ei ollut alla ja edellisen kerran kaikki ovat olleen koolla kolme viikkoa sitten edellisessä turnauksessa. PuWoa vastaan ensimmäisestä erästä niukka 23-25 -tappio. Toiseen erään vaihdettiin molemmat yleispelaajat ja hakkurikin erän puolivälissä, mutta se meni selvemmin kuopiolaisille peräti 12-25.
Toinen peli oli heti ensimmäisen perään isäntiä vastaan. OsVan riveistä puuttui muutamia avainpelaajia eikä joukkueen taso ollutkaan ihan sitä mitä odotettiin. LPK paransi peliään ja kairasikin 2-1 -voiton.
Ennen viimeistä peliä Kiistoa vastaan oli parin tunnin tauko. Niinkuin niin usein ennenkin, niin LPK esittää parastaan viimeisessä pelissä ja niin oli nytkin. Ekasta erästä voitto 25-23 ja toiseen erää lähdettiin hieman oudommalla kuusikkoryhmityksellä ja näytti niinkuin YP:t ja keskarit olisivat väärin päin. Tästä erästä tappio 23-25 ja siitä kolmanteen erään. Se oli tiukkaakin tiukempi ja päättyi 16-14 Kiistolle.
- Alku vähän tahmeeta. Pikkuhiljaa alkoi tatsi löytyy, kunnes kiistoa vastaan erävoiton jälkeen valmentaja sekotti vahingossa yp:t ja kt:t väärinpäin. Tästä huolimatta viimeinen peli oli todella hyvää peliä ja voitto oli lähellä. Erityisen hyvin pelas Juho, joka paikkas Masaa kun Masalla oli ranne loukissa, totesi valmentaja Juuso pelien jälkeen.
A-poolilohkon lopullinen järjestys muotoutui siis sellaiseksi, että Kiisto voitti puhtaalla pelillä, PuWo oli toinen kahdella voitolla, LPK kolmas yhdellä voitolla ja isäntäjoukkue OsVan saldoksi jäi tänään pyöreä nolla. A-poolista kaksi joukkuetta putoaa ja kaksi jää, eli LPK ja OsVa hakevat seuraavalla kierroksella vauhtia B-poolista, jossa vastaan asettuvat OsVan lisäksi Jankko (Loimaa) ja JyLe (Jyväskylä). Näistä joukkueista järjestysvuorossa on JyLe, jos vaan pystyvät järjestämään.
04.02.2024 10.52 | B-poikien Pohjoisen reissulta kakkossija A-poolista! |
05.12.2023 16.26 | B-poikien B-pooliturnauksesta käteen B-poolipaikka myös seuraavalle kierrokselle |
28.11.2023 15.58 | B-poikien kuulumisia |
11.11.2023 19.07 | Valtakunnallisten poolikierrosten avaus |
01.10.2023 18.30 | LPK:n B-poikien kausi alkoi turnausvoitolla |
27.09.2023 21.19 | B-ikäisten SM-sarja alkaa lauantaina! |